Millog ja VTT tiivistävät yhteistyötään Suomen NATO DIANA -testikeskustoiminnassa. Yhteistyö tukee kaksoiskäyttöteknologioiden kehittämistä ja vahvistaa suomalaista testausekosysteemiä.
Teksti: Martti Asikainen, 1.9.2026 | Kuva: Adobe Stock Photos
Puolustusalan yhtiö Millog ja tutkimuslaitos VTT tiivistävät yhteistyötään osana Suomen NATO DIANA -testikeskustoimintaa. Yhteistyö tukee kaksoiskäyttöön eli sekä siviili- että puolustuskäyttöön soveltuvien teknologioiden kehittämistä.
Millog täydentää jatkossa VTT:n DIANA-testikeskuksen palveluita omalla osaamisellaan testauksesta, arvioinnista ja kehitysympäristöistä. VTT:n testikeskus on aiemmin keskittynyt turvallisiin yhteyksiin sekä avaruus- ja kvanttiteknologioihin. Yhteistyö tarjoaa yrityksille jatkossa aiempaakin monipuolisemmat mahdollisuudet kehittää ja varmentaa ratkaisujensa toimivuutta vaativissa ja turvallisissa olosuhteissa.
Millogin viranomaiset ja teollisuus -toimialan johtaja Toni Piispa sanoo yhtiön tukevan VTT:n kanssa ratkaisuja, jotka parantavat Suomen ja liittolaismaiden turvallisuutta. Hänen mukaansa testausyhteistyö on luonteva jatkumo osapuolten aiemmalle yhteistyölle puolustusalan tutkimus-, kehitys- ja innovointitoiminnan tukemisessa.
– Millogin testaus- ja validointipalvelut täydentävät erinomaisesti VTT:n NATO DIANA -testikeskusta ja rakentavat yhdessä entistä vahvemman ja laajemman testausekosysteemin, hän totesi tiedotteessa.
VTT:n puolustusteknologioihin liittyvän toiminnan johtaja Mikko Salomaa kertoo VTT:n kokoavan yhteen monialaisen tutkimusosaamisen, korkeatasoiset tutkimusympäristöt ja laajan yhteistyöverkoston. Hänen mukaansa yhteistyö Millogin kanssa vahvistaa DIANA-testikeskuksen kyvykkyyksiä entisestään ja tukee suomalaisen osaamiskeskittymän kehittymistä sekä yritysten kansainvälistä kilpailukykyä.
– Tavoitteena on samalla mahdollistaa uusien suorituskykyjen ketterä kehitys Suomen puolustusvoimien ja liittolaisten käyttöön Naton innovaatiotoiminnan ja nopean käyttöönoton periaatteiden mukaisesti, hän tiedottaa.
VTT osallistuu NATO DIANA -verkostoon (eng. Defence Innovation Accelerator for the North Atlantic) kahden testikeskuksen sekä yrityskiihdyttämön kautta. VTT puolestaan tarjoaa verkostossa testausympäristöjä 6G-, kvantti-, avaruus- ja turvallisen tiedonsiirron teknologioille.
Näissä yritykset voivat kehittää ja validoida uusia ratkaisuja sekä siviili- että puolustuskäyttöön. Lisäksi VTT:n vetämä DIANA-yrityskiihdyttämö tukee kaksikäyttöteknologioita kehittäviä yrityksiä ja auttaa niitä pääsemään kansainvälisille puolustusmarkkinoille.
Millogin testausympäristöissä teknologioita voidaan arvioida puolustusalan vaatimuksia vasten aitoja toimintaolosuhteita simuloivissa fyysisissä ja digitaalisissa ympäristöissä. Erityisesti mahdollisuus kenttätestaukseen vahvistaa merkittävästi NATO DIANA -testauksen niin kutsuttua TEVV-kokonaisuutta (Test, Evaluation, Validation and Verification).
Yhteistyö on jatkoa Millogin ja VTT:n viime vuoden lopulla solmimalle yhteistyösopimukselle, joka edistää puolustusalan innovointia.