Huippumoderni Home of Radio -kampus kokoaa 3 000 asiantuntijaa 40 maasta kehittämään 5G- ja 6G-verkkoja tekoälyaikakaudelle. Suomalainen teknologiajätti vahvistaa asemaansa Euroopan strategisen teknologian edelläkävijänä.
Teksti: Martti Asikainen, 10.9.2025 | Kuva: Nokia
Nokia avasi perjantaina Oulun Linnanmaalle uuden Home of Radio -kampuksen, jota yhtiö kuvaa maailman edistyksellisimmäksi radioteknologian innovaatiokeskukseksi. Huippumoderni tutkimus- ja tuotantolaitos on Nokialle sekä koko Suomelle strategisesti merkittävä investointi.
Avajaisiin osallistui tasavallan presidentti Alexander Stubb, joka korosti verkkojen keskeistä roolia tekoälyn, robotiikan ja esineiden internetin kehityksessä. Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard puolestaan painotti Oulun ainutlaatuista ekosysteemiä, jossa yritys, yliopistot, startupit ja kansainväliset kumppanit työskentelevät yhdessä 5G- ja 6G-teknologioiden eteen.
Kampuksella toimii maailman kehittyneimpiä radioverkkolaboratorioita ja simuloituja kenttäympäristöjä, jotka nopeuttavat mullistavien ratkaisujen syntyä. Tilat tukevat koko tuotekehityksen elinkaarta tutkimuksesta ja suunnittelusta aina valmistukseen ja testaukseen saakka.
Oulun tehdas on erikoistunut Nokian uusimpiin mobiiliverkkotuotteisiin – erityisesti 5G-radioihin ja tukiasemiin. Kyseessä ei ole perinteinen massatuotantolaitos, vaan strateginen ”emotehdas”, jossa uusimmat tuotteet kehitetään ja rakennetaan tiiviissä yhteistyössä tutkimus- ja tuotekehitystiimien kanssa.
Kampus on merkittävä kestävän kehityksen hanke, joka toimii täysin uusiutuvalla energialla. Tuotettu ylijäämäenergia syötetään Oulun kaukolämpöverkkoon ja riittää lämmittämään noin 20 000 kotitaloutta. Kampuksen energialaitos on yksi maailman suurimmista hiilidioksidia hyödyntävistä kaukolämpö- ja jäähdytysjärjestelmistä. Kiertotalouden periaatteiden mukaisesti kaikki jätteet hyödynnetään kokonaisuudessaan, ja hiilidioksidipäästöjä on onnistuttu vähentämään 99 prosenttia.
Arkkitehtitoimisto ALA:n suunnittelema ja YIT:n rakentama kampus edustaa suomalaisen arkkitehtuurin ja teollisen osaamisen huippua. Rakennustyöt alkoivat vuonna 2022, ja ensimmäiset työntekijät pääsivät muuttamaan uusiin tiloihin jo vuoden 2025 alkupuolella.
Kampuksella Nokia tekee laajaa yhteistyötä. Oulun teknologiaekosysteemissä yritys työskentelee yliopistojen, startup-yritysten ja kansainvälisten kumppanien rinnalla. Alueella toimii myös Naton DIANA-testikeskus, joka keskittyy puolustusteknologian kehittämiseen.
Nokian mittava panostus Ouluun vahvistaa yhtiön asemaa Euroopan kriittisen teknologian kehittäjänä. Investointi on ajankohtainen, sillä turvalliset ja luotettavat verkot ovat geopoliittisesti entistä tärkeämpiä.
Oulu on noussut globaaliksi kokeilualustaksi, jossa kehitetään ratkaisuja sekä siviili- että puolustuskäyttöön. Tämä kaksoisrooli tekee kampuksesta ainutlaatuisen teknologiakeskuksen.
Markkinoilla Nokia kilpailee kiivasta kisaa ruotsalaisen Ericssonin ja kiinalaisen Huawein kanssa. Kilpailu kiihtyy entisestään, kun teleoperaattorit maailmanlaajuisesti päivittävät infrastruktuuriaan vastaamaan tekoälysovellusten jatkuvasti kasvaviin vaatimuksiin.
Finnish AI Region
2022-2025.
Media contacts