Siirry suoraan sisältöön
ICEYE professionals testing an ICEYE SAR satellite in an anechoic chamber. Photo by ICEYE.

Business Finland myönsi 28 miljoonan euron jatkorahoituksen ICEYEn satelliittitutkimukselle – yhtiö tavoittelee sataa laukaisua vuodessa

Business Finland myönsi 28 miljoonan euron jatkorahoituksen ICEYEn satelliittitutkimukselle Business Finland myönsi 28,3 miljoonan euron rahoituksen espoolaiselle avaruus- ja puolustusteknologiayhtiölle ICEYlle. Se on viimeinen erä laajemmasta t&k-ohjelmasta, jonka ensimmäinen vaihe käynnistyi kesäkuussa 2025 osana yli… 

Young woman front of a demonstration with EU flags behind smiling at the camera.

Kun kolmasosa ei riitä – tekoäly kasvattaa eriarvoisuutta Euroopassa

Eurooppalaiset käyttävät tekoälyä syntymäpäivärunoihin ja kakkuresepteihin, mutta eivät työprosesseihin. Teknologia, jonka piti mullistaa tuottavuus, on jäänyt monessa osaa Eurooppaa vapaa-ajan vempaimeksi. Samaan aikaan mantereen sisäinen kuilu kasvaa, kun Pohjoismaat kiihdyttävät tukka hulmuten, ja etelä jää jälkeen.