Suomi ja Singapore tiivistävät tekoälyyhteistyötä – rahasta ja aikatauluista ei sovittu

Suomi ja Singapore aikovat syventää yhteistyötään tekoälyssä ja kvanttiteknologiassa. Maiden yhteisessä julkilausumassa ei kuitenkaan mainita hankkeita, rahoitusta eikä aikatauluja.

Martti Asikainen | 13.10.2026 | Kuva: Suomen ulkoministeriö

Ulkoministeri Elina Valtonen. Valtioneuvoston kanslia. Kuva: Kimmo Räisänen

Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) tapasi Singaporessa maan ulkoministerin Vivian Balakrishnanin. Tapaamisen jälkeen Singaporen ulkoministeriö julkaisi 13. lokakuuta maiden yhteisen julkilausuman.

Julkilausumassa maat kertovat aikovansa tehdä enemmän yhteistyötä tekoälyn, kvanttiteknologian ja digitaalisen infrastruktuurin aloilla. Se jatkaa aiempia kvantti- ja terveysalan sopimuksia, mutta konkreettisia hankkeita, rahasummia tai määräaikoja siinä ei ole.

Ennen matkaa Valtonen kertoi, että Suomi haluaa vahvistaa strategista yhteistyötään Singaporen kanssa tekoälyssä ja muissa uusissa teknologioissa. Hänen mukaansa Suomi haluaa myös edistää maailmalla turvallista, luotettavaa ja ihmiskeskeistä tekoälyä.

Ohjelmassa myös Ukraina ja kauppa

Ulkoministeriön mukaan Valtosen oli määrä tavata myös Singaporen digitaalisen kehityksen ja tiedotuksen ministeri Josephine Teo. Tapaamisissa piti puhua tekoälyn lisäksi Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainassa sekä kauppa-, talous- ja investointiyhteistyöstä.

Lisäksi Valtosen oli määrä pitää avauspuhe Singaporen kansainvälisellä kyberviikolla (Singapore International Cyber Week). Hänen piti osallistua myös tekoälyä käsittelevään pyöreän pöydän keskusteluun, jonka kokosi kansallisesta turvallisuudesta vastaava koordinoiva ministeri Kasiviswanathan Shanmugam.

Tekoälyn sääntely ja turvallisuus keskiössä

Julkilausuman mukaan maat haluavat vaikuttaa siihen, miten tekoälyä hallitaan kansainvälisesti. Pohjaksi ne nimeävät tutkittuun tietoon perustuvan päätöksenteon, laajan vuoropuhelun ja sääntöihin perustuvan kansainvälisen järjestyksen. Maat toteavat, että tekoälyn merkitys ulko- ja turvallisuuspolitiikassa kasvaa.

Maat sitoutuvat edistämään tekoälyn turvallisuutta kansainvälisellä yhteistyöllä, avoimuudella ja yhteisillä standardeilla. Molemmat ovat tukeneet julistusta, joka vaatii kehittyneimpien tekoälymallien valvontaa (A Call for Control of Frontier AI Models). Politicon mukaan julistuksesta tekivät aloitteen tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Norjan pääministeri Jonas Gahr Støre. Sen hyväksyi 22 maata YK:n yleiskokouksen yhteydessä.

Julkilausumassa maiden vahvuuksien todetaan täydentävän toisiaan. Singaporen vahvuuksia ovat tekoälyn hallinta ja innovaatioympäristö, esimerkiksi tekoälyn turvallisuustutkimuksen painopisteitä linjaava Singapore Consensus. Suomen vahvuuksiksi mainitaan turvallinen digitaalinen infrastruktuuri ja korkean teknologian teollisuus.

Maat aikovat syventää instituutioidensa kumppanuuksia, lisätä kaupallista yhteistyötä ja tukea monenvälisiä aloitteita. Ne kertovat tukevansa myös avoimia ja monimuotoisia teknologiaekosysteemejä, esimerkiksi avoimien tekoälymallien tutkimusta.

Yhteistyö nojaa aiempiin sopimuksiin

Suomi, Meksiko ja Singapore perustivat aiemmin YK:hon digitaaliteknologioita käsittelevän ystävämaaryhmän (Group of Friends on Digital Technologies).

Kvanttiteknologiasta maat ovat jo solmineet yhteisymmärryspöytäkirjan. Siinä ovat mukana Singaporen kansallinen kvanttivirasto, Teknologian tutkimuskeskus VTT, kvanttitietokoneita valmistava IQM ja tieteen tietotekniikan keskus CSC. IQM ja CSC kertoivat hiljattain, että IQM toimittaa LUMI-IQ-kvanttitietokoneen CSC:n datakeskukseen Kajaaniin. Maat aikovat selvittää myös yhteistyötä kansainvälisillä kvanttiteknologian foorumeilla.

Tänä vuonna allekirjoitettu terveysalan yhteisymmärryspöytäkirja kattaa lääketieteellisen tutkimuksen, terveysteknologian ja tekoälyn. Laajemmat puitteet yhteistyölle antaa EU:n ja Singaporen digitaalikumppanuus. Siinä vastuullinen ja ihmiskeskeinen tekoäly on nimetty yhteiseksi painopisteeksi.

White logo of Finnish AI Region (FAIR EDIH). In is written FAIR - FINNISH AI REGION, EDIH
Euroopan unionin osarahoittama logo

Finnish AI Region
2022-2028.
Medialle