Suomi tähtää erikoistuneeseen tekoälyyn seuraavana vientituotteena
Suomi tavoittelee markkinarakoa teollisuuskäyttöön soveltuvista tekoälyistä välttäen kalliin kilpavarustelun teknologiajättien kanssa ChatGPT:n kaltaisista malleista.
Suomi tavoittelee markkinarakoa teollisuuskäyttöön soveltuvista tekoälyistä välttäen kalliin kilpavarustelun teknologiajättien kanssa ChatGPT:n kaltaisista malleista.
Kolme neljästä pohjoismaalaisesta nuoresta käyttää tekoälyä – kehitysvauhti huolestuttaa Lähes puolet pohjoismaalaisista on käyttänyt tekoälyä viimeisen kolmen kuukauden aikana. Käyttö on selvästi yleisintä nuorten keskuudessa, jotka hyödyntävät teknologiaa erityisesti tiedonhakuun ja koulutehtävien tekemiseen. Samaan aikaan…
Voiko digitaalinen koontisäädös olla ratkaisu EU:n sääntelytulvaan? Komission ehdotus lupaa helpotusta yrityksille, mutta samalla se herättää kysymyksiä siitä, kuka hyötyy eniten ja pääsevätkö pk-yritykset mukaan digitaalitalouden kilpajuoksuun.
Tampereen yliopisto sai 20 miljoonaa euroa tekoälyagenttien kehittämiseen rakennusalalle Business Finland myönsi 20 miljoonan euron rahoituksen Tampereen yliopiston johtamalle hankkeelle, jossa kehitetään 100 tekoälyagenttia ratkaisemaan rakennusalan tiedonkulun ongelmia. Kyseessä on yksi Suomen suurimmista dataekonomian pilottihankkeista.…
Voiko digitaalinen koontisäädös olla ratkaisu EU:n sääntelytulvaan? Komission ehdotus lupaa helpotusta yrityksille, mutta samalla se herättää kysymyksiä siitä, kuka hyötyy eniten ja pääsevätkö pk-yritykset mukaan digitaalitalouden kilpajuoksuun.
Tekoäly voi tehdä meistä tehokkaampia, mutta tutkimukset varoittavat myös hintalapusta. Tekoälyn kanssa työskennellessä yliarvioime osaamistamme, aivotoimintamme heikkenee ja kriittinen ajattelumme vähenee. Ratkaisu tuskin on uusien teknologioiden välttäminen, vaan niiden viisaampi hyödyntäminen.
Eurooppalaiset käyttävät tekoälyä syntymäpäivärunoihin ja kakkuresepteihin, mutta eivät työprosesseihin. Teknologia, jonka piti mullistaa tuottavuus, on jäänyt monessa osaa Eurooppaa vapaa-ajan vempaimeksi. Samaan aikaan mantereen sisäinen kuilu kasvaa, kun Pohjoismaat kiihdyttävät tukka hulmuten, ja etelä jää jälkeen.
Suomalainen deep tech eli syväteknologia keräsi viime vuonna ennätykselliset 1,6 miljardia euroa rahoitusta. Otsikkotason menestys peittää kuitenkin alleen huolet alkuvaiheen rahoituksen vähentymisestä, ja kasvuyritysten alituisen kamppailun pääoman puutteen kanssa.
Finnish AI Region (FAIR) EDIH on valittu jatkamaan toimintaansa toiselle kaudelle erinomaisin arvosanoin. Euroopan unionin myöntämä jatkorahoitus mahdollistaa palveluiden laajentamisen vuoden 2026 alusta.
Pohjoismaat ja Baltian maat hallitsevat tekoälyn käyttöönottoa lähes 50 prosentin käyttöasteella, kun taas Itä-Euroopan maissa alle neljäsosa väestöstä hyödyntää uusia, nousevia teknologioita.